english

<h2>Tuotehaku</h2>
<h1>RAUTASOINI OY - KIERRäTYKSEN AMMATTILAINEN</h1>

Rautasoini Oy on yksi Suomen vanhimmista romuliikkeistä. Teemme rautakauppaa jo neljännessä polvessa. Yrityksemme on säilynyt koko historiansa ajan saman suvun hallussa.


Vuosittain kauttamme kulkee teollisuuden raaka-aineeksi noin 40 000 tonnia metalliromua. Kierrätettävä teräs-, rauta- ja metalliromu jalostetaan teräs- ja valimoteollisuuden raaka-aineeksi.


Yrityksemme päätoimipiste sijaitsee Tampereella, Nekalan kaupunginosassa. Samassa paikassa palvelee myös monipuolinen rautatarvikemyyntimme. Sorvilastujen käsittely tapahtuu Kaukajärven lastujenkäsittelypisteessä.


Huhtikuussa 2008 rakennus-, konepaja ym. teollisuusjätteiden kuljetus- sekä lajittelutoimintaan erikoistuneen Kuljetusliike Helander Oy:n koko osakekanta siirtyi Rautasoini Oy:n omistukseen. Molempien yritysten toimitusjohtajana toimii Matti Soini. Yrityskaupan myötä muodostuva Rautasoini konserni vastaa asiakkaiden vaatimuksiin entistä tehokkaammin.

Rautasoinin liikevaihto vuonna 2007 oli lähes 17 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä on tällä hetkellä yli 30. Toimintamme laajentuessa alihankkijoiden merkitys on kasvanut.

 
Rautasoini Oy • Vihiojantie 16-18, 33800 Tampere • puh. 0207 288 550 • info@rautasoini.fi